Pages

maanantai 15. helmikuuta 2016

Helga-KAL


Helga Isager saapuu Kerään kahden viikon kuluttua. Se on taasen yksi virstanpylväs lankakauppamme arjessa, ja sitä on syytä juhlia – ensinnäkin Isager-alennuksin ja toiseksi -KAListeluin.

Alensin lauantaina kaikki Isagerin (ja Quince & Co:n) langat –20 %. Tarjous on ainutkertainen ja kestää viikon ajan, viimeinen päivä on siis 20.2. Alennus on voimassa sekä Verkatehtaankadulla että verkossa, joskin sinne olen ehtinyt päivittää vasta suurimman osan Isagereista. Jatkan urakkaa heti maanantaiaamuna, suosittelen siis suosikkilankojenne ahkeranpuoleista väijymistä. :-)

Ja entäpä se KAL? Helgan kurssit ovat jo liki täynnä, muutamat mahtuvat vielä mukaan. Olisi aivan mahtavaa vastaanottaa tanskalaissuunnittelija mahdollisimman monin neulein. Nopsimmat ehtivät varmasti saamaan jo valmistakin, mutta myös keskeneräiset kelpaavat näytille niin paikan päälle kuin verkkoonkin.

KALin säännöt ovat seuraavat:
1) Mallin on oltava Helga Isagerin kynästä. Niitä löytyy suomenkielisenä Neuleiden neljä vuodenaikaa -kirjasta ja englanninkielisenä esimerkiksi hänen uudesta Room 606 -kokoelmastaan.
2) Langan on oltava Isageria.
3) KAL käydään ennen kaikkea Instagramissa (#helgakal), mutta voitte postata kuvia keskeneräisistä ja valmiista neuleistanne myös Facebook-sivuillemme. Keräämme ne sieltä yhteen kansioon. Kuvia voi toimittaa myös sähköpostitse, info (at) kera.fi.
4) KALin ensimmäinen etappi päättyy 27.2., jolloin arvomme ensimmäisen palkinnon kaikkien KAListelijoiden kesken. Palkinto on – mitäpä muutakaan kuin – paketillinen Isagerin lankoja (arvo 40 euroa).
5) KALin toinen etappi päättyy tasan kuukauden kuluttua, 15.3. Tähän vaiheeseen hyväksymme vain valmiit työt. Arvomme niiden kesken toisen Isager-paketin, jonka arvo on 60 euroa.

Mitäs sanotte, oletteko messissä?

18 kommenttia:

  1. Mukana! Juuri olikin suunnitelmissani aloittaa mitä pikimmin Daffodil-neule - kunhan ennätän ostamaan langat teiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Highland Wooleista onkin meillä kattava värivalikoima, ja takkiin sopii hienosti myös Tvinni. :-)

      Poista
  2. Siis niin ihania neuleita Room.. kokoelmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Taas yksi kokoelma, joka tekisi mieli neuloa alusta loppuun ja äkkiä. :-)

      Poista
  3. Osallistuttu :) Hauskaa nähdä kaikkien työt!

    VastaaPoista
  4. Saako wip:llä osallistua?
    Näytti jo yksi valmis instagramista löytyvän ;-)

    Tosin suunniteltu aloittamatonkin löytyy ...

    VastaaPoista
  5. Tilasin juuri langat Snowdrop-mekkoon, joten mukana ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, hienoa! Snowdrop on minunkin haaveissani. Jos vaikka mustan neuloisin. :-)

      Poista
  6. Mukana! Kissa auttoi Spinnin kerimisessä, Lemonia alkaa pukata puikoille.

    VastaaPoista
  7. Mukana ollaan :)! Kottarainen puikoilla!
    T. Murffiina

    VastaaPoista
  8. Parin viikon nettitauon jälkeen luen tätä Kottaraista neuloen ja huomaan missanneeni ensimmäisen etapin, mutta jospa tää valmistuis tohon toiseen etappiin niin pääsisin vielä mukaan!

    VastaaPoista