Pages

torstai 23. heinäkuuta 2015

Stephen West & Ysolda Teague Kerässä 20.–24.10.2015


Kerroin kutakuinkin viikko sitten Facebook-sivullamme suurista uutisista – tai oikeastaan raotin vain hitusen verhoa. Suurin osa teistä kuitenkin tietänee, että saamme lokakuussa neulemaailman supertähdet, Stephen Westin ja Ysolda Teaguen, vieraisille sekä Kerään että Jyväskylän TitiTyyhyn.

Kaksikko saapuu Suomeen tiistaina 20.10. ja jalkautuu lankakauppoihimme siten, että Ysolda viettää meillä Kerässä tiistain ja keskiviikon, Stephen torstain ja perjantain, TitiTyyssä päinvastoin. Lauantaina 24.10. järkkäämme Tampereella hulppeat meet & greet -juhlallisuudet, joista tiedotamme tuonnempana lisää. Mutta varsinaiset kurssit (HUOM! Kaikki kurssit ovat englanninkielisiä!) etenevät seuraavanlaisesti:

Tiistai 20.10. kello 16–21
Ysolda Teague: The Perfect Sweater
Kuten nimikin sen jo kertoo, Ysoldan kurssilla sukelletaan täydellisten villapaitojen saloihin. Kurssin aikana selviävät kaikki seikat, joiden avulla onnistut kerta toisensa perään villapaidanneulonnassa. Saat selville, miten valitset parhaan mahdollisen langan puseroosi, miten saat kaiken irti mallitilkustasi ja miten otat mitat oikein. Teorioita testataan myös käytännössä ja opit neulomaan juuri sinun vartalollesi passeleita neuleita. Kurssilla tutustutaan myös monenlaisiin muotoilukeinoihin lyhennetyistä kerroksista lähtien.
Kesto: 5 tuntia.
Maksimiosallistujamäärä: 18.
Vaikeustaso: Keskitaso.
Tarvikkeet: Muistikirja, kyniä, mittanauha, worsted-vahvuista lankaa ja siihen sopivat puikot.
Hinta: 125 euroa.

Keskiviikko 21.10. kello 16–21
Ysolda Teague: Beyon the Raglan
Ylhäältä alas neulottavat paidat ja takit ovat supersuosittuja ja syystä, mutta tavallinen perusraglanmalli on vain yksi vaihtoehto – joka ei välttämättä istu ihan kaikille. Tällä kurssilla käydään läpi myös muut ylhäältä alas -tekniikat ja selvitellään, miten niillä saa aikaiseksi juuri sinulle sopivasti istuvan neuleen. Vaihtoehtoisia yläosia (yoke) on monia: compound raglan, round yoke, satulaolat ja istutetut hihat... Kurssin aikana osallistujat neulovat pienen puseronalun ja osaavat illan päätteeksi suunnitella itselleen ihan millaisella yläosalla tahansa varustetun, yhtenä kappaleena neulottavan paidan.
Kesto: 5 tuntia.
Maksimiosallistujamäärä: 18.
Vaikeustaso: Keskitaso (osallistujien tulisi hallita pienten, suljettujen neuleiden neulonta ja peruskavennukset ja -lisäykset).
Tarvikkeet: Muistikirja, kyniä, mittanauha, worsted-vahvuista lankaa ja siihen sopivia puikkoja, erilaisia silmukkamerkkejä.
Hinta: 125 euroa.

Torstai 22.10. kello 14–17
Stephen West: Top Down Shawl Workshop

Stephen opastaa omien suosittujen huiviensa avulla, miten erilaiset mallit muotoutuvat. Kurssilla neulotaan pieni kolmionmuotoinen mallitilkku ja tutustutaan erilaisiin silmukanluontitapoihin, lisäyksiin, päättelyihin ja pingotuksiin. Opit samalla myös Stephenin suosikkiniksit ja -kikat.
Kesto: 3 tuntia.
Maksimiosallistujamäärä: 15.
Vaikeustaso: Aloittelija/keskitaso.
Tarvikkeet: Jämälankoja ja niihin soveltuvat puikot mallitilkkua varten.
Hinta: 85 euroa.

Torstai 22.10. kello 18–21
Stephen West: Color Play the Westknits Way!
Tällä kurssilla opit, miten saat langasta kaiken irti erilaisin tavoin. Saat vinkit muun muassa raidoittamiseen, neulomatta nostettujen silmukoiden hyödyntämiseen ja useiden lankojen samanaikaiseen käyttöön upeiden, veistoksellisten neuleiden synnyssä. Stephen esittelee kurssilla värikkäitä luomuksiaan ja rohkaisee ennakkoluulottomaan värienkäyttöön.
Kesto: 3 tuntia.
Maksimiosallistujamäärä: 15.
Vaikeustaso: Sopii kaikille, jotka hallitsevat silmukoidenluonnin, päättelyn, oikean ja nurjan.
Tarvikkeet: Jämälankoja ja erikokoisia puikkoja, ota mukaan myös mohairia ja muita tekstuurilankoja.
Hinta: 85 euroa.

Perjantai 23.10. kello 14–17
Stephen West: Knit Excessories

Neulo tyylikäs kaulakoru tai kaulus ja perehdy samalla Stephenin suosimiin tekniikoihin, kuten Westknitsin nimikkoraitoihin ja lyhennettyihin kerroksiin. Kurssin aikana pääset myös mahdollisesta virkkauskammostasi, sillä Stephen paljastaa myös virkkuukoukkujen kikat. Pääset näiden kolmen tunnin aikana sinuiksi muutamien perusmallien kanssa mutta opit myös suunnittelemaan omia luomuksiasi.
Kesto: 3 tuntia
Maksimiosallistujamäärä: 15
Vaikeustaso: Kurssi sopii kaikille, aloittalijoista alkaen.
Tarvikkeet: Erivahvuisia jämälankoja, jotka on valmistettu myös eri kuiduista. Tuo siis mukanasi: something chunky, something funky, something textured, something sparkly. Ota mukaan myös puikkoja ja virkkuukoukkuja, metalli- tai muoviketjuja (ylimääräisiä ketjuja voi myös ostaa paikan päältä). Tarkista, että jokin virkkuukoukuistasi sopii metalliketjun lenkistä läpi.
Hinta: 85 euroa.

Perjantai 23.10. kello 18–21
Stephen West: Top Down Shawl Workshop
Stephen opastaa omien suosittujen huiviensa avulla, miten erilaiset mallit muotoutuvat. Kurssilla neulotaan pieni kolmionmuotoinen mallitilkku ja tutustutaan erilaisiin silmukanluontitapoihin, lisäyksiin, päättelyihin ja pingotuksiin. Opit samalla myös Stephenin suosikkiniksit ja -kikat.
Kesto: 3 tuntia.
Maksimiosallistujamäärä: 15.
Vaikeustaso: Aloittelija/keskitaso.
Tarvikkeet: Jämälankoja ja niihin soveltuvat puikot mallitilkkua varten.
Hinta: 85 euroa.

Tässäpä nämä! Aikamoinen kattaus, eikö? Kurssit tulevat myyntiin maanantaina 3.8.2015. Ilmoitamme kellonajan myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti